Kesä on jo pitkällä ja olemme muuttaneet tyttöystävän kanssa yhteen. Minusta silti tuntuu ettei tästä tule mitään. Alan olla jo aivan kuollut. Tuntuu ettei tyttöystäväni arvosta minua pätkääkään, hän vaan tuntuu huolehtivan omasta ja lastensa hyvinvoinnista. Eihän sitä nyt aikuisen tarvitse toisesta siten huolehtia, mutta pitäisi silti osata huomioon ottaa. Koen olevani täysin ulkopuolinen

Minulla oli hyvä ja toimiva parisuhde exäni kanssa. Rakkaus vain kuoli pois. Kaikki muu oli lähes täydellistä. Kaipaan sitä toimivuutta... yhteenkuuluvuutta, yhteistä huomiota, toisen huomioimista, samojen asioiden haluamista, erotiikan määrää... toisille järjestettyjä yllätyksiä, piristämistä, laatuaikaa, ruoanlaittoa yhdessä, romanttisia iltoja. Miksi hitossa nykyistä tyttöystävääni ei tunnu kiinnostavan tällainen yhtään!? En tajua!? Tässä vaiheessa parisuhdetta meidän pitäisi lähinnä humaltua toisistamme.

En silti käsitä miten tämä on nyt näin nurinkurista. Rakastan avovaimoani, mutta parisuhteemme ei toimi ollenkaan. Lähinnä tappaa minua pala palalta. Rakkaus silti saa minut pysymään tässä kiinni. Tuska repii... miksi vitussa tämä on niin hankalaa!?

Kun en koe saavani "normaalia määrää " huomiota rakkaaltani, haluan sitä koko ajan vaan enemmän. Avovaimostani varmaan tuntuu, että olen syönyt sanani ja pettänyt lupaukseni, siitä mitä kirjoitin ekassa kirjoituksessani.

En silti ymmärrä aivan kaikkea. Luulisi tyttöni olevan super-onnellinen, päästessään ahdistavasta avioliitosta eroon parisuhteeseen, jossa rakkautta ja intohimoa riittää niin paljon, kuin hän vain haluaa! En käsitä miksei kumppanini vaikuta onnelliselta...